Aww viva Mexico!!

Taas tämmönen myöhässä julkastu teksti, jonka kirjottelin pari päivää sitte Puerto Vallartassa. Nyt ollaan kotona Tepicissä. :) Kirjottelen taas Tepicistä ko jaksaa ja tulee otettua vähän kuviaki. Ja nyt on muuten kuvissa kokoa, ne oli tosiaan aikasemmin turhan pieniä..

Torstai:

Nyt on varmaan aikaa kirjotella ko veli ja sisko nukkuu päikkäreitä ja muu porukka on kaupungilla aikusten kesken. Kohta varmaan lähetään syömään porukalla. Tosi paljon on ehtiny tapahtua, eikä oo ollu voimia kirjotella. Aikaa kylläki, mutta oon ollu aina niin poikki, ettei oo saanu mittään aivotyötä vaativaa aikaseks. Meksiko Citystä tulee varmaan nyt enemmän kuvapostaus, koska kaikesta ei tosiaankaan ehi kirjottaa.

Sunnuntaina lennettiin siis Mexico Cityyn ja vaikka oliki järkyttävän pitkä matka (oltiin Suomen aikaa viieltä aamulla hotellilla) niin muitten vaihtareitten kans se aika kulu paljon joutusampaa ko muuten ois.

Mexico City oli kyllä näky sinänsä. Kierreltiin eri nähtävyyksiä päivät pitkät, shoppailtiin (no tytöt shoppaili ja Viron poika seurasi kiltisti perässä) ja käytiin ulkona syömässä. Opas oli aivan huipputyyppi ja kerto ihan mielenkiintosesti Mexicon historiasta. Kaupungilla meksikolaisten päät kääntyili niin paljon, että sai pelätä, koska joltaki niskat nyrjähtää. Yksiki nainen työnsi semmosen nappisilmäsen, polvenkorkusen tytön meiän viereen ja näppäsi kuvan. Eikä muuten ollu ainoa kameran kanssa.

Huonoja puoliaki löytyy: Ensinnäki siellä oli just sopivasti sadekausi. Ja se kaupunki on niin korkealla ja siellä on niin vähän happea, että varsinki illalla lattia alko keinua silmissä. Köyhyys oli kans tietenki ootettavissa, mutta on ihan eri nähä valtavat slummialueet omin silmin. Ja sinne on muutes ihan liian helppo eksyä, kuten me Viron tytön kans saatiin kokea.

Mutta on se upea, monimuotonen paikka vaikkei siitä vielä nähny murto-osaakaan! Tässäpä on nyt sitte kuvia Meksiko Citystä.

Keskiviikkona lähettiin sitte kukanenki omille teille ja se kyllä otti koville jättää viiminenki tuttu asia ja nousta ihan yksinään koneeseen. Minun kone oli niin minimaalisen pieni, että vähän aikaa pelkäsin jo, että oon täysin väärässä paikassa.

Jätkä, joka tarkisti liput, sano olevansa tosi kateellinen ko lähen Puerto Vallartaan ja kohta sainkin nähä ihan omin silmin. Miks ei kukaan tajunnu varottaa minua, että mie oon menossa paratiisiin??! Lentokonneesta noustessa tuli semmonen kuuma aalto vastaan (31 astetta), palmuja joka puolella ja eipä unoheta valtavaa sinistä Tyyntä merta!! Siellä oli vastassa valtava joukko ihmisiä meksikolaiseen tyyliin halailemassa ja pussailemassa: vanhemmat, sisko ja veli, isovanhemmat, eno perheineen ja täti perheineen.

Ollaan Puerto Vallartassa hotellissä nyt pari yötä koko tällä porukalla ja lähetään tepiciin lauantaina. Älyttömän kiusallisen automatkan jälkeen mentiin rannalle juttelemaan ja viettämään aikaa ja juomaan kaikenmaailman hedelmäjuttuja. Siellä sitte tunnelma pikkuhiljaa rentoutu, vaikka ei keskustelusta tullu oikein mittään..

Parin tunnin päästä lähettiin syömään johonki mereneläväravintolaan ja ko serkkupoika hyppäs meiän auton peräkonttiin ja alko kysellä kaikkea jännää, miten suomeksi sanotaan, nii matka meni jo paljon rattosammin (Autoilla muuten ajetaan ihan miten lystätään). Annokset oli valtavia ja ruoka tosi hyvää vaikkaki ihan erilaista ja sitruunaa vaan joka paikkaan. Jopa katkaravut ja sushi on hyvää, vaikka en ois kyllä uskonu!

Jos nyt unohetaan minun ilme niin tässä näkyy suurinpiirtein koko perhe :)

Illalla pyörittiin Puerto Vallartassa (näillä ei oo siis yhtään minkäänsortin aikatauluja, tai pahemmin suunnitelmia, tai mitään kiirettä) haaveilemassa jahdeista ja siinä yhentoista aikaan lähettiin sitte viien hengen voimin bileisiin kaupunkiin (mie, sisko, veli, serkku ja näitten kaveri, jonka kanssa en sitte pahemmin puhunu sen kielimuurin takia). Hotellilla oltiin vasta siinä neljän aikaan ja sen jälkeen sitä aika lailla vaan kaatu sänkyyn (oltiin ihan kiltisti, älä isäkulta kiristele hampaita siellä).

Tännään sitte päivä lähti käyntiin kaikessa rauhassa eilistäki kuumempana ja lähettiin joskus puolenpäivän jälkeen syömään buffetravintolaan (ne vaihtarikilot on kyllä kaikkea muuta ko tarua). Yleensä Suomessa tullee syötyä vähän ja tosi useasti, mutta täällä ei suomityttö tartte yhtään mitään muuta tuon aterian jälkeen, ko paljon kylmää appelsiinimehua. Ja siellä ravintolassa oikeasti menee aikaa tuntitolkulla. Tädillä oli vieläpä synttärit ja meksikolaiseen tapaan tarjoilija tuli sitte ihan omakätisesti paiskaamaan sille kakun naamaan.

Tuon jälkeen sitte ko lähettiin hotellille, iski ensimmäistä kertaa kunnon ahdistus tuon kielen takia. Ko istuttiin uima-altaalla tuon aikasemman bileporukan kanssa, niin mie olin täääysin ulkona kaikesta. Meksikolaiset puhuu ja nauraa paljon, on ihan liian kuuma (ainaki täällä) tehä mitään järkevää, ja jos ei oo aavistustakaan mistä on kyse nii siinä ahistuu oikeasti tosi äkkiä. Kertaakaan ei oo käyny kuitenkaan vielä semmonen mielessä, että tekis mieli lähteä Suomeen. Sitä vaan haluttaa hakata päätä seinään, jos se ees auttais oppimaan tuon kielen mahollisimman nopeasti.

Oon mie kuitenki pari keskustelua käyny jo espanjaksi: papan kanssa selitettiin kauan aikaa kännyköistä (mie saan siskon blackperryn lainaan, meksikolaiset on hulluna blackperryihin), ja toinen sitte tädin kanssa Suomesta. Ja tietenki yksittäisiä lauseita ko vaan sisko, veli ja serkku puhuu englantia ja siskoki tosi vähän. Kyllä se tästä lähtee ko lähtis vaan äkkiä!

On noilla kyllä unenlahjat, ko vieläki nukkuvat tuossa. Taitaa tulla pitkä yö, ko kello on jo yheksän eikä olla vielä syötykkään. Huomenna sitte parin tunnin ajo Tepiciin. Sais vielä sen netin nii vois postata tämän tekstin. Oho jes ne heräsi!

Haleja!