Viimeisiä hetkiä

Uuups mie olen laiminlyony taman blogin todella julman kylmasti eika oo enaa tullu kirjoteltua. Mulla on enaa kaks viikkoa aikaa Meksikossa!!! Wau en ikina uskois. Eika se tunnu niinko ois menny kauan aikaa ja vihdoin ja viimein paasee Suomeen, paremminki koko vuosi on vahan niinko uni, enka mie ikina lahtenykkaan. Vaihtareita on pikkuhiljaa alkanu palailla kotimaihinsa ja joka laksiaisten jalkeen Tepic on vahan hiljasempi. Onhan mulle minun meksikolaiset kaverit alyttoman tarkeita ja rakkaita, mutta vaihtareitten kanssa me oltiin samaa perhetta ja pyorittiin joka paiva.



Mullekki on jo yhet laksiaisjuhlat vietetty ja oli kylla upein yllatys ikina. Koulun valmistujaisten jalkeen oli tiedossa tavallinen klubi-ilta kavereitten kesken, mutta eikohan se sitten paljastu etta koko minun koulun kolmas aste oli paikalla ja paasylipuissa luki "fiesta sorpresa de despedida de Anisa", eli "yllatysjuhla Anisan jaahyvaiseksi". Nama oli alkaneet jarjestamaan mulle laksiaisjuhlaa jo viikkoja aikasemmin eika mulla ollu aavistustakaan. Siina vaiheessa asia valkeni ko laskettiin se valkoinen juttu tai kangas (mikahan sen nimi ois) klubilla koko vaen edessa ja pistettiin video pyorimaan. Siina oli kuvia minun koko vuodesta koulussa ja minun kavereista ja kaikesta mita me tehtiin yhessa, seka niitten ajatuksia ja terveisia. Ei siina onnistunu itkua pidattelemaan.

Valmistujaisjuhlassa laulettiin kovaa ja korkealta Karhuveljeni Koda -elokuvan kappaletta

Kaikille sita tulee sanottua etta en mie viela halua palata Suomeen, mutta se on oikeastaan aika ristiriitasta koska ei Tepic ole enaa samanlainen ens syksyna. Minun kaverit lahtee yliopistoon eri puolelle Meksikoa ja vaihtareita ei enaa ole. Niin etta ajatus jaamisesta on aika yksinainen ja tottakai mulla on jo Suomeen ikava. Kaikkia ihmisia ja maisemia arvostaa aika paljon enemman kun niita ei ole nahny koko vuoteen. Ei silla, olen mie ahkerasti koittanu jo tutkia mitenhan vois seuraavaksi paasta taas maailmalle. Niita mahollisuuksia on niin paljon ja toivottavasti espanjan kieli avais uusia ovia.


Meksikoa mie tunnen varmaan jo enemman ko Suomea, silla lahdin elamani reissulle, Ruta Mayalle koko piirin vaihtareitten kanssa. En mie edes jaksa alkaa kuvailemaan kaikkea mita nahtiin, matkustettiin bussilla kuukauden ajan aina Cancuniin asti ja joka paiva oli vuorossa muutama arkeologinen alue, intiaanikyla, historiallinen kaupunki, vesiputous tai muu Meksikon ihme. Tama on niin valtava, kaunis ja monipuolinen maa, etta se taytyy oikeasti nahda omin silmin. Jo pelkastaan melkein 50:n vaihtarin kanssa matkustaminen oli upeaa sinansa silla moniko on taistellu henkeen ja vereen siita ketka mahtuvat bussin lattialle nukkumaan, mika elokuva pistetaan seuraavaksi tai lauletaanko nyt taysilla portugaliksi, saksaksi vai edes yhden kerran englanniksi. Pikkuhiljaa silla ei ole enaa ees valia, koska kaikki jo osaa samat laulut ulkoa unissaanki, elokuvat on kaikki nahty joten mielummin joku ottaa bussin mikrofonin ja alkaa pitamaan puhetta ja kuka nyt nukkumiseen tuhlais aikaa. Tassa on viela muutamia niista tuhansista kuvista reissulta:

Ihan kohta nahaan sitten Suomessa! Jos on toiveita tuliaisiksi, niin niita kannattaa pistaa jo kiireella.
Halejaa!